Nukkuminen on ihanaa. Uniongelmaiselle se saattaa puolestaan olla pelottava mörkö, joka kammoksuttaa. Monella on tapana nipistää omasta uniajasta, jotta ehtii tekemään enemmän kotiaskareita tai työjuttuja. Unella on kuitenkin valtava voima, joka vaikuttaa hyvinvointiin ja jaksamiseen. Uni on meille elintärkeää. Sen tärkein tehtävä on palauttaa elimistö hereillä olon kuormituksesta. Älä siis tingi uniajasta, vaan suunnittele elämäsi niin, että siihen sisältyy mahdollisimman säännöllinen aika unelle.
On tutkittu, että suurimmalla osalla ihmisistä otollinen nukkumaanmenoaika sijoittuu välille 19-23. Tällöin ihmisen elimistössä on niin sanottu laskusuhdanne. Kun menemme meille oikeaan aikaan nukkumaan, on todennäköistä, että nukumme hyvin ja pitkään. Oikeaa aikaan nukkumaan meneminen mahdollistaa riittävän syvän unen määrän, joka elvyttää aivomme hereillä olon kuormituksesta. Mikäli nukkumaan ei mennä silloin, kun on otollinen aika, on todennäköistä, että unta pitää odotella pitkäänkin. Jos on unelias olo esimerkiksi klo 22 illalla, tulee seuraava unelias vaihe vasta noin 90 minuutin päästä.
Säännöllisyys syömisessä, säännöllisyys liikunnassa ja tietenkin nukkumisessa on kaiken A ja O. On raportoitu, että uniaika jää työikäisillä arkena liian vähäiseksi ja viikonloppuna yritetään kuroa univelkaa takaisin. Tämä ei kuitenkaan ole riittävää, vaan univaje pääsee ikään kuin salakavalasti lisääntymään pikkuhiljaa. Totummekin vallitsevaan hieman väsyneeseen olotilaan ja kuvittelemme sen olevan meille ominaista. Unohdamme miltä tuntuu levännyt olotila.