Vartalotyyny omistaa monta nimeä… salarakas, kolmaspyörä, halityyny, asentotyyny. Vartalotyynyä hankittaessa on hyvä ottaa huomioon, että laadukkaammat tuotteet toimivat toivotulla tavalla ja säilyttävät ryhtinsä.
Laadukkaammissa vartalotyynyissä on huomioitu se, että tyyny on pestävissä. Täytteet ovat lokeroissa ja tuettu seinämien avulla, jotta oikeanlainen tuki säilyy vartalolla. Edullinen tyyny saattaa toimia hetken, mutta ajan kuluessa ei ole kuin kaksi kangasta vastatusten, ja täyte kaikkialla muualla kuin tukea tuomassa.
”Yön aikainen asennon vaihtaminen on vähentynyt merkittävästi.”
Vartalotyyny kyljellään nukkuvalle
Sängyn ja tyynyn merkitys on oleellinen seikka nukkumisergonomiassa, mutta esimerkiksi juuri haasteellinen kylkiasento aiheuttaa usein kipuja ja asennon vaihtamista tiuhaan unen aikana. Koko vartalomittainen asentotyyny asettaa ikään kuin päällimmäisen puolen vartalosta rentoon asentoon, millä estetään vartalon lysähtäminen eteenpäin patjan pintaa vasten. Lysähdyksen aiheuttama kuormitus tuo yleensä jännitystiloja vartaloon. Vartalotyyny myös keventää patjan pintan kohdistuvaa pintapainetta olkapäässä ja lonkassa. Tyynyn avulla vartalon kuormitus jakautuu laajemmalle alueelle. Kuormituksen jakautumisesta on 10 vuoden kokemus pintapainematolla tehtyjen mittausten myötä. Saman seikan on myös todennut Jari Ylinen kirjassaan Nukkumisergonomia.
”Halityynyn avulla saan hyvän kylkiasennon nukkumiseen.”
Vartalotyynyt siirtyivät sairaaloista koteihin
Vartalotyynyjä on käytetty pitkään sairaalapuolella potilaiden tukemiseen. Tämän vuoksi tyynyn käytön mielletäänkin liittyvän kipuihin tai unen muihin haasteisiin. Vartalotyynyä suositellaan kuitenkin myös unenlaadun parantajaksi. Tyynyyn täytyy totutella ja kaikki eivät siihen totu, mutta yleensä siitä saadaan hyötyä nukkumiseen ja unettomuuteen. Tyynyn myötä vähenevät todennäköisesti kaikki kivut, kuten niska-hartiaongelmat, selkähaasteet sekä olkapäähaasteet. Työergonomiasta ja kuntoutuksesta olisi tällöin enemmän hyötyä. Vartalotyynyä käytetään myös raskauden aikana, joten monen kaapista sellainen saattaa löytyä jo valmiiksi.
”Koen nukahtavani halityynyn avulla nopeammin.”
Vartalotyyny leveäharteiselle
Leveäharteinen ihminen tarvitsee usein reilumpaa korkeutta asentotyynyyn tukemaan ylävartaloa, ja myös olkapääkivuista potevan ihmisen kanssa pitää ottaa asentotyynyn korkeus huomioon. Laadukkaissa asentotyynyissä on mahdollisuus tehdä tarvittavia säätöjä. Nukkumisergonomiaohjauksen yhteydessä tämän tarve pystytään havainnoimaan. Ohjauksessa käydään ihmisen tuntemuksia läpi ja annetaan mahdollisisa säätöohjeita kotiin. Huomioitavaa on, että tyyny ei saa olla liian korkea koko matkalta, koska se saattaa asettaa kapeampilantioisen ihmisen kuormittavaan asentoon lantion kohdalta, mikä puolestaan aiheuttaa rasitusta.
Kenelle vartalotyyny sopii?
- Kyljellään nukkuvalle
- Kipuilevalle
- Paljon kääntyilevälle
- Nukahtamisongelmaiselle
- Raskaana olevalle
- Halipulaiselle
Voidaan ajatella, että vartalotyynystä on apua kaikille nukkujille. Jos tapanasi on nukkua kyljellään, tukea antava tyyny helpottaa nukkumisesta aiheutuvaa epämukavuutta tai kipua. Tyynyn kanssa nukkuessa selkäranka pääsee luonnollisen suoraan asentoon. Myös paljon kääntyilevälle nukkujalle vartalotyyny on hyvä sijoitus, sillä sen ”halaaminen” auttaa nukkujaa rauhoittumaan yhteen asentoon, jolloin unikin on syvempää ja parempilaatuista.
Nukahtamisongelmaisen kannattaa harkita vartalotyynyä puolestaan sen takia, että sen avulla nukkumaan käyminen tuntuu rauhaisammalta, ja kroppa pääsee rentoutumaan tyynyä vasten. Myös useimmille loppuraskauden uni- ja selkäongelmista kärsivälle vartalotyynystä on ollut suurta apua.
Tästä etusivulle: Unibed.fi